Kevätmestaruudet matkasivat Saloon ja Naantaliin Lounais-Suomen Partiopiirin kevätmestaruuskisoissa Kaarinan Piikkiön Toivonlinnan maastossa. Vihreään sarjaan starttasi kaikkiaan 29 vartiota ja oranssiin sarjaan 46 vartiota RajakivenKiertäjät ja Rantakaarinat emännöivät aurinkoisessa kisamaastossa kaikkiaan 500 partiolaista.
Amerikan hengessä käydyssä pt-kisassa testattiin sekä totunnaisia että modernimpia partiotaitoja Piikkiön Toivonlinnan yhteiskoulun lähistöllä.
Kilpailu toi Piikkiön maastoon noin 500 10-16-vuotiasta partiolaista eri puolilta Lounais-Suomea. Taitokilpailu kruunasi viime viikolla vietetyn valtakunnallisen partioviikon. Viikon aikana nostettiin esiin yhteisöllisyyden merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa erilaisissa tapahtumissa.
New YoRKK'09 -kisassa kansainvälinen teemaa näkyi kattavasti sekä tehtävien että rastien nimikkeissä. Esimerkiksi Fast food -rastilla valmistettiin juustokakku muffinsivuokaan ja väänneltiin rautalangasta toimivaa halsteria. Woody Allen -rastilla puolestaan nikkaroitiin tuoli kuuluisalle elokuvaohjaajalle.
Kisavartiot vertailivat kisan aikana myös muun muassa malawilaisen ja suomalaisen perheen elämän eroja ja tutustuivat YK:n lastenoikeuksiin.
Tulokset
Vihreä sarja
1. Kaakkurit, Naantalin Siniset 67,2
2. Jääsudet, Salon Leiriveikot 65,6
3. Wartiohait, Mellilän Menninkäiset 56,9
4. Ketunpojat, Marjatat ja Mikon Pojat 56,8
5. Siili, Turun Metsänkävijät 54,0
6. Merikotka, Turun Sinikotkat 52,5
7. Harmaakarhut 2, Salon Leiriveikot 51,1
8. Lumikko, Pääskyparvi 50,6
9. Telkkä, Turun Sinikotkat 48,0
10. Mestariselviytyjät. Partio-Puhurit 46,2
Oranssi sarja
1. V.I.P., Leirisiskot 62,6
2. Näppärät, Raision KilliNallit 59,5
3. Pikkupöpöt, Hakkistytöt 55,6
4. Majavat, Auran Tytöt 53,4
5. Mymmelit, Piikkiön Tammipartio 52,3
6. Marsipaanipossut, Merimaskun Reimarit 51,2
7. Hämäys, Littoisten Pirtapiiat 47,8
8. Rinsessat, Leirisiskot 46,1
9. Termiittinallet, Raision KilliNallit 46,1
10. Pöllöt, Partio-Puhurit 45,6
Täydellinen tulosluettelo
www.kaarina24.fi/rkk/newyorkk/New%20YoRKK%2009%20-tulokset.pdf
Turun Sanomien kisajuttu
www.ts.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2009-04-27,104:7:607227,1:0:0:0:0:0:
(Foto: Emmi Harju, RK)