Olet täällä

Viestintäministeriksi Maria Lahtinen

Lounais-Suomen Partiopiirin sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Paimion kaupungintalon Paimio-salissa sunnuntaina 28.3.2010. Kaikkiaan kokoukseen osallistui 69 äänivaltaista kokousedustajaa edustaen 29 lounaissuomalaista lippukuntaa.

Kuva: Kokouksen puheenjohtajana toimi partiojohtaja Jenni Takala (Turun Sinikotkat) ja sihteerinä toiminnanjohtaja Nils Grönberg.

Mukana 19 prosenttia

Kaikkiaan kokoukseen osallistui 69 äänivaltaista kokousedustajaa edustaen 29 lounaissuomalaista lippukuntaa. Partiopiirin kaikista lippukunnista edustettuina oli hieman vajaat 19 prosenttia.

Kevätkokouksessa 2010 edustettujen lippukuntien lukumäärä oli 44 prosenttia pienempi kuin partiopiirin edellisessä syyskokouksessa 2009.

Lippukunnilla olisi mahdollisuus lähettää kokoukseen yhteensä 356 äänivaltaista edustajaa. Paikalla oli 69 ääntä eli vain 19 prosenttia maksimista. Kokouspaikalla Paimio-salissa on kaikkiaan 154 istumapaikkaa.

Reila hallitsi taloutta

Hallituksen ehdotus partiopiirin toimintakertomukseksi 2009 hyväksyttiin yksimielisesti ilman puheenvuoroja. Vuoden 2009 kohokohtien vapaamuotoisempi ja värikkäämpi esittely, "Vuosikirja 2009", valmistuu vasta huhtikuun lopulla ja jaetaan sitten kaikkiin lippukuntiin.

Niinikään tilinpäätös hyväksyttiin kokouksessa jaetun, tarkastetun tasekirjan mukaisena ilman muutosesityksiä. Piirin talous on vakaalla ja pitkäjänteisellä pohjalla.

Talouden kohdalla käytetyt puheenvuorot liittyivät Reila-leirin ylijäämään ja sen käyttöön. Tämä on ymmärrettävää, sillä kaikkiaan 70 prosenttia piirin talouden ylijäämästä on peräisin Reila-leiristä ja siten leirin hyvän taloudenpidon ansiota.

Kokouksen esityslistalta oli unohtunut vastuuvapauden käsittely pois, joten koko asiaa ei mainittu eikä käsitelty. Unohdus ei tullut ilmi kokouksen aikana. Sääntömääräinen asia korjattaneen partiopiirin ensimmäisessä sopivassa virallisessa kokouksessa.

Kevätkokouksen asiakirjat löytyvät kokouksen nettisivulta:
www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/tapahtumat/26-11-2009_piirin_kev%C3%A4tk...

Viestintäministeri siirtymäkaudeksi

Ohjelmaan lisätyn kokoustauon jälkeen siirryttiin käsittelemään uuden viestintäministerin valintaa.

Kokous päätti myöntää viestintäministeri Petri Niemiselle hänen pyytämänsä eron piirihallituksen jäsenyydestä ja viestintäryhmän puheenjohtajuudesta.

Kevätkokous päätti piirinjohtaja Aleksi Heikkilän ehdotuksen mukaisesti valita partiojohtaja Maria "Maija" Lahtisen (RajakivenKiertäjät) piirihallituksen uudeksi jäseneksi ensisijaisena vastuualueenaan partiopiirin viestinnän toiminnanala jäljellä olevaksi toimikaudeksi kalenterivuoden 2010 loppuun saakka.

Maija toimii siis piirihallituksen jäsenenä, viestintäministerinä ja viestintäryhmän puheenjohtajana loppukauden ajan. Aiemmin Maija on toiminut piirihallituksen jäsenenä (V-SP), piirinvarajohtajana (V-SP), piirinjohtajana (L-SP) ja piirihallituksen projektiministerinä (L-SP).

Maria Lahtinen on käytettävissä vain kuluvan vuoden loppuun saakka, joten partiopiirin syyskokoukseen 31.10.2010 mennessä vaalitoimikunnan pitää löytää piirille uusi viestintäministeri.

Vaalitoimikunta työhön

Partiopiirin vaalitoimikunnaksi sääntömääräiseen syyskokoukseen 31.10.2010 saakka valittiin Nana Luoma (Tornikotkat, puheenjohtaja), Mikko Lehtojoki (Käppäräpartio) ja piirihallituksen jäsen Timo Sirén.

Vaalitoimikunnan tehtävänä on etsiä ehdokkaita syyskokouksessa valittaviksi piirihallituksen jäseniksi: piirinjohtaja, piirinvarajohtaja, luottistoiminnan ministeri sekä viestintäministeri.

Kaikkiin tulevia vaaleja ja vaalitoimikuntaa koskeviin kysymyksiin vastaa toimikunnan puheenjohtaja Nana Luoma, nana.luoma(ät)gmail.com, gsm 040- 555 4347.

Napakettua, kisoja ja ansiomitaleja

Ennen kokousta tarjottiin ennakkoon ilmoittautuneille kokouspaikalla hernesoppalounas.

Kokouksen alkuseremoniat sisälsivät lauletun Partiomarssin ilman lippumenoja.

Partiopiirin talvileiri Napakettua esittelivät talvisissa varusteissaan leirinjohtaja Paavo Kaija ja leirinvarajohtaja Jaana "Lulu" Eronen. Leiri järjestetään hiihtolomaviikolla 24.-27.2.2011 ja leiripaikkaa on kaavailtu Yläneen suunnalta.

Kevätkokouksessa julkistettiin myös partiopiirin uudet ansiomitalit, jotka on suunnitellut maan eturivin heraldikko Harri Rantanen. Uusia ansiomitaleita luovutetaan ensi kerran paraatissa partioviikolla.

Lisäksi esittäytyivät piirin kevätkisa "Ki100an!", sudarikisa "Aikakone", seikkailijakisa "Aikakone" ja syyskisa "Ön 2010" sekä Toiminta kasvuksi -projekti ja vaeltajien piirivisio.

Kokouksen kahvituksen hoiti Woomal-kahvila, jonka tuotto käytetään kokonaisuudessaan Woomal-hankkeen hyväksi.

Kevätkokouksen asiakirjat löytyvät kokouksen nettisivulta: www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/tapahtumat/26-11-2009_piirin_kev%C3%A4tk...

(Teksti ja kuva: Jyrki Tuominen)