Olet täällä

Napaketun rakennusleirillä vilskettä

Napaketun rakennusleirin taivaalla loistaa Orion kilpaa kera muiden tähtikuvioiden. Tähtien loisteessa Napakettu rakentuu edelleen vielä reilun tunnin verran. Sitten pidetään leirin epäviralliset avajaiset, tietenkin vasta rakennusporukan voimin.

Jos ajassa palataan taaksepäin muutamia tunteja aina aamupäivään, jolloin ensimmäiset saapuivat rakentamaan leiriä. Sen jälkeen leiriä on pystytetty liki neljänkymmenen hengen voimin. Leirille on noussut niin ruokailupöydät ja kaffila Lagopus sekä luonnollisesti ohjelman toimipisteet unhoittamatta leiriporttia.

(Napakettu-tiedotus / keskiviikko 23.2.2011 klo 19.45)

Napakettu on Lounais-Suomen Partiopiirin talvileiri 24.-27.2.2011 Yläneen Raasinkorven maastossa. Napakettu on tänä vuonna Suomen suurin talvileiri.

Leirille osallistuu noin 400 tarpojaa, samoajaa ja vaeltajaa (12-22-vuotiaat) sekä aikuista johtajaa kaikkiaan 79 eri lippukunnasta. Lisäksi lauantaina 26.2.2011 leirille osallistuu yli 500 sudenpentua ja seikkailijaa (7-12-vuotiaat).

Leirisivusto: http://www.lounaissuomenpartiopiiri.fi/napakettu/