Olet täällä

Kultainen kauha Sannalle ja Tiinalle

Partiomuonituksen kultainen kauha nro 8 luovutettiin Sanna Ahtiaiselle ja nro 9 Tiina Tähtikarille partioparaatin yhteydessä Turun VPK-talon juhlasalissa. Partiomuonituksen kultaisen kauhan vaatimuksina on vähintään 10 vuoden muonituskokemus, ainakin 25 vähintään piiritasoista muonitusta, vastuu erittäin suuresta muonitusprojektista ja erityisen edistyksellinen toiminta partiomuonituksen hyväksi.

Kuva: Paraatin kahvitilaisuuden kahvipöytään Tiina Tähtikari loihti "Turku palaa" -teeman kertomaan Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta. (Kuva: Olli Raimo)

Partiopiirin jo reserviin siirtynyt muonituspäällikkö Pertti Pepe Korkalo kertoo:

Hopeasusi Aulis "Aku" Leino oli kiistattomasti nykymuotoisen partiomuonituksen keksijä, kehittäjä ja sanansaattaja. Itse sain aloittaa partiomuonitustaipaleeni Akun opissa 12-vuotiaana yli neljäkymmentä vuotta sitten. Se, että joskus saan kuulla olevani Akun manttelin perijä, tekee minusta hämmentyneen ja nöyrän. Akun tapa puolustaa ja kannustaa muonittajakaartiaan oli omaa luokkaansa. Itse imin tätä oppia vuosikymmenien ajan. Nykyisissä keittiömestarin tehtävissä "siviilissä" huomaan usein Akumaisia piirteitä itsessäni joukkojani johtaessani.

Yksi asia oli kuitenkin Akulle alituisen kiukun aihe. Hän piti muonitustyötä muun partiotoiminnan piirissä aliarvostettuna ja vähäteltynä hommana. Taatusti olen läksyni lukenut ja samaa virttä Akun jälkeen laulanut. Päästyäni aikanani mukaan meripartio-, PJ-, KoGi- ym. kouluttajaryhmiin olen toki saanut loiventaa kriittisiä ajatuksiani aika lailla.

Ainakin nykyisin muonittajat lasketaan täysillä muun toiminnan joukkoon. Olen jopa kuullut, että jonkun mielestä ei riitäkään muonittajan "palkkioksi" se, että esim. suurleireillä saa olla samalla viikon leirimaksulla kuin muut peräti kolmekin viikkoa painamassa työtä soppatykin ääressä aamuviidestä puoleen yöhön. Kuuluu joku jo ehtineen johonkin leiriohjelmaankin osallistua.

Perustettiin "Kauhakilta"

Joka tapauksessa eräänä kesäiltana 1986 Akun kesäasunnolla iltaa istuessani päätimme sitten perustaa eräänlaisen "kauhakillan" ansioituneitten muonittajien palkitsemiseksi. Teetettiin pikkuisia pronssisia, hopeisia ja kultaisia kauhoja kannettavaksi partiopuseron oikean taskun läpässä. Myöntämisperusteiksi päätettiin Pronssiselle kauhalle viisi vähintään piiritasoista muonitusta ja hopeiselle 15 vähintään piiritasoista muonitusta.

Kultaiselle kauhalle asetettiin kovat vaatimukset: vähintään 10 vuoden muonituskokemus, ainakin 25 vähintän piiritasoista muonitusta, vastuu erittäin suuresta muonitusprojektista ja erityisen edistyksellinen toiminta partiomuonituksen hyväksi.

Pronssiset ja hopeiset kauhat myöntää Huoltojaosto ja Kultaiset Kauhat sen aiemmin saaneista koottu raati. Pronssisen kauhan voi saada myös partion ulkopuolinen muonitukseen riittävästi osallistunut henkilö kiitoksena työstään partiomuonituksen hyväksi. Yksi on näin jaettu (Anita Korkalo, 2005).

Kultaisen Kauhan Ritarit

Ensimmäiset Kultaiset Kauhat luovutettiin 18.4.1987: Nro 1 Aku Leino (TSK), nro 2 Pepe Korkalo (TP-S), nro 3 Pekka Lindroos (TEK) ja nro 4 Pekka Pettersson (TuMe). Seuraavat Kultaiset Kauhat luovutettiin vasta vuonna 2001: nro 5 Helena Lehto (TP), nro 6 Ulla Angervo (RK) ja nro 7 Saila Sipilä (RK).

Tänä vuonna 2011 tulee kuluneeksi tasan sata vuotta Aku Leinon syntymästä. Partioparaatin yhteydessä 15.5.2011 Turun VPK-talon juhlasalissa koitti taas aika palkita ansioituneita muonituksen merkkihenkilöitä: Partiomuonituksen kultainen kauha nro 8 luovutettiin Sanna Ahtiaiselle (VaaVa) ja nro 9 Tiina Tähtikarille (VaaVa)

Muonitus on iloinen asia!

Me kaikki pitkään muonituksessa mukana olleet tiedämme sen. Työ on kovaa, vapaata on vähän, aikataulut heittävät, tavarantoimittajat pettävät, kylmälaitteet hajoavat, soppa laihenee rankkasateessa tai jäätyy lautaselle talvileirillä. Erästä Yle:n herrasmiestä lainatakseni: Vaikka tekee kipeää, ei haittaa! Pieni kirkassilmäinen sudari tai vaikka isompikin karvakorva herkistyneenä leiriravintolan pöydän ääressä aamiaisella puurot ja mustikkasopat rinnuksilla. Se on iso kiitos. Siksi tätä tehdään. Muonitus on iloinen asia!

(Teksti: Pertti Pepe Korkalo)