Kutsu yösuunnistamaan Runosmäen Impivaaraan

YOsuunnistus-2011-lepakko.jpg

Maarian Kämmekät järjestää partiopiirin yösuunnistukset Impivaara-Runosmäen alueella Turussa tiistaina 11.10.2011. Normaalien mestaruussarjojen lisäksi syksyisessä illassa toteutetaan myös ilmaiset ikäkausisarjat. Sudenpennuille ja seikkailijoille on tarjolla viitoitettu rastirata, jossa ryhmät voivat edetä oman johtajansa johdolla ja tutustua pimeässä metsässä liikkumiseen.

Kilpailussa käytetään Emit-leimausjärjestelmää ja kilpailija voi tarvittaessa lainata järjestäjiltä Emit-kortin. Pari- ja vartiosarjoissa joukkueiden jäsenet voivat olla myös eri lippukunnista. Kaikkien osallistujien tulee olla SP:n vuoden 2011 jäsenmaksun maksaneita.

 

KILPAILUKUTSU

 

Lounais-Suomen Partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailut

tiistaina 11.10.2011 Turussa, Impivaara-Runosmäen alueella

 

Osanotto-oikeus on kaikilla SP:n vuoden 2011 jäsenmaksun maksaneilla L-SP:n alueella toimivien lippukuntien jäsenillä. Kilpailussa noudatetaan L-SP:n yösuunnistusmestaruuskilpailujen sääntöjä.

Kilpailussa käytetään Emit-leimausjärjestelmää ja kilpailija voi tarvittaessa lainata järjestäjiltä Emit-kortin.

Sarjat ja alustavat matkat

Naiset:

D11-12 täyttää 2011 enintään 12 v.: 2 km
D13-14 täyttää 2011 enintään 14 v.: 2,5 km
D15-16 täyttää 2011 enintään 16 v.: 2,5 km
D17-18 täyttää 2011 enintään 18 v.: 3 km
D19-20 täyttää 2011 enintään 20 v.: 4 km
D21 yleinen: 4 km
D35 täyttää 2011 vähintään 35 v.: 3 km
D45 täyttää 2011 vähintään 45 v.: 3 km.

Miehet:

H11-12 täyttää 2011 enintään 12 v.: 2 km
H13-14 täyttää 2011 enintään 14 v.: 2,5 km
H15-16 täyttää 2011 enintään 16 v.: 3 km
H17-18 täyttää 2011 enintään 18 v.: 4 km
H19-20 täyttää 2011 enintään 20 v.: 5,5 km
H21 yleinen: 5,5 km
H35 täyttää 2011 vähintään 35 v.: 4 km
H45 täyttää 2011 vähintään 45 v.: 4 km.

Ei-mestaruussarjat:

Parisarja 2,5 km, avoin sarja, ei ikärajoja.
Samoaja-vartio 2,5 km, samoaja-ikäisille.
Tarpoja-vartio 2 km, tarpoja-ikäisille.

Sudenpennuille ja Seikkailijoille on tarjolla viitoitettu rastirata, jossa ryhmät voivat edetä oman johtajansa johdolla ja tutustua pimeässä metsässä liikkumiseen.

Pari- ja vartiosarjoissa joukkueiden jäsenet voivat olla eri lippukunnista.

Kaikkien osallistujien tulee olla SP:n vuoden 2011 jäsenmaksun maksaneita.

Lähtö

Ensimmäinen lähtö tapahtuu klo 19.30. Lähtöpaikka on kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Lähtöajat ovat nähtävillä kisan sivustolla viimeistään maanantaina 10.10. kello 20.00

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen ensisijaisesti Polku-järjestelmään osoitteessa https://spfs.clubonweb.com/book/yosuunnistus2011 viimeistään maanantaina 3.10.2011 klo 15.00.

Ilmoittautuminen on mahdollista tehdä kirjallisesti Porin partiotoimistoon, Antinkatu 6, 28100 Pori. Kirjallisen ilmoittautumisen on oltava perillä viimeistään maanantaina 3.10.2011 kello 15.00

Ilmoittautuessa tulee mainita kilpailijan nimi, lippukunta ja kilpailusarja sekä mahdollisen oman Emit -kortin numero tai tarve lainakortille. Sudenpentujen, seikkailijoiden, tarpojien ja samoajien kohdalla ilmoittautuessa riittää ryhmänjohtajan nimi ja arvioitu vahvuus.

Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista kilpailukeskuksessa klo 17.30-18.30.

Osanottomaksu

Mestaruussarjoissa osanottomaksu on 5 euroa/henkilö. Jälki-ilmoittautuneille osanottomaksu on 7 euroa/henkilö. Ei-mestaruussarjoissa kisataan veloituksetta.

Osanottomaksuun sisältyy peseytymismahdollisuus ja mehu. Osanottomaksut laskutetaan lippukunnilta jälkikäteen.

Kilpailukeskus

Kilpailukeskuksena toimii Impivaaran jalkapallohalli, Eskonkatu 1, Turku. Kilpailukeskus aukeaa klo 17.30.

Kilpailukeskuksen vieressä sijaitsevassa jäähallissa on kanttiini.

Kaikkien osallistujien on ilmoittauduttava kilpailukeskukseen kilpailupäivänä viimeistään klo 19.00.

Palkintojenjako

Palkintojenjako on kilpailukeskuksessa välittömästi tulosten selvittyä. Mestaruussarjoissa jaetaan L-SP:n mestaruusmitalit kolmelle (3) parhaalle.

Lisätiedot

Lähempänä kilpailua kisasivusto: www.maariankammekat.fi/index.php/yosuunnistusmestaruuskilpailut-2011

Kilpailunjohtaja Hanna Heino, gsm 0500- 824 239, sähköposti heino.hanna[ät]gmail.com

Tervetuloa!

Maarian Kämmekät