Olet täällä

Partio on vahva brändi

Piirin luottamushenkilöt pääsivät luottisillassa pohtimaan partion brändiä Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Elina Lahtisen johdolla. Partion ulkopuolelta toiminnanjohtajan tehtävään tullut Lahtinen totesi brändityön itselleen erityisen kiinnostavaksi, koska hänen oma kuvansa partiosta ja partiolaisista on nopeasti muuttunut jo sinä lyhyenä aikana, jonka hän on tehtävässään ollut. Nössöt huivikaulat ovatkin paljastuneet aktiivisiksi moniosaajiksi.

Kuva: Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Elina Lahtinen uskoo partion brändiin

Brändi on mielikuvia

Lahtinen totesi esityksessään, että partio on vahva brändi. Lähes kaikilla on joku mielikuva partiolaisista ja partiotoiminnasta. Eri asia on sitten se, että miten vahvaa brändiä pystyään muuttamaan siihen suuntaan kuin toivotaan.

Jos luottisillassa paikalla olleet partiolaiset itsekin kokevat partion olevan kuin vaatimaton voikukka tai tylsä ja hikinen maastojuoksu, niin miten voisimme odottaa muiden kuin partiolaisten kokevan harrastuksemme elämysten, onnistumisten ja seikkailujen tarjoajana, kuten toivomme.

Me kaikki olemme brändi

Luottis-illan aikana opittiin, että brändi on kokonaisuus. Brändi on lupaus, brändi on tekemistä, brändi olemme me kaikki partiolaiset. Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja totesi, että koska asiat ovat ihmisille sitä miltä ne näyttävät, kannattaa erityisesti sellaisten kuvien käyttöä, joissa partio näyttää iloiselta, kaverien kanssa koettavalta seikkailulta, markkinoinnissa lisätä.

Lahtisen mukaan meidän pitää oppia tuomaan esille partion osallistujilleen tuomat hyödyt entistä paremmin. Kuvaus siitä, mitä positiivisia tunteita ja toiminnallisia hyötyjä partiosta saa, kannattaa tuoda esille niin piirin, jaostojen kuin lippukuntien viestinnässä.

(Teksti ja kuva: Maria Lahtinen)

14.4.2010 Rauma