Olet täällä

Betlehemin rauhantuli Turussa 18. ja 19.12.

Betlehemin rauhantuli, rauhan ja valon viesti on saapunut jälleen Ruotsin kautta Turkuun Lounais-Suomen Partiopiirin partiolaisten saattamana. Rauhantuli tuodaan Turun Mikaelinkirkkoon la 18.12. ja Turun tuomiokirkkoon su 19.12. kaikille avoimiin Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin.

Betlehemin rauhantulen liekistä voi käydä sytyttämässä myös oman lyhtynsä ja tulta voi jakaa edelleen paikkoihin, joissa se ilahduttaa muitakin

Omaan lyhtyyn liekin voi noutaa Turun Mikaelinkirkon edestä lauantaina 18.12. noin klo 22.00-22.15 ja Turun tuomiokirkon edestä sunnuntaina noin klo 17.00-17.15.

Tulen jakajina toimivat partiolaiset. Lyhdyksi sopii esimerkiksi myrskylyhty tai tulen tuulelta suojaava kynttilälyhty.

Betlehemin rauhantuli -perinne sai alkunsa Itävallassa vuonna 1986. Siitä lähtien itävaltalainen lapsi on noutanut liekin Jeesuksen syntymäpaikalta ja lähettänyt liekin matkaan halki Euroopan. Eri maiden partiolaiset ovat ottaneet perinteekseen liekin kuljetuksen ja sen viemisen jouluaikana kirkkoihin, vanhustentaloihin, päiväkoteihin, kouluihin, sairaaloihin, vankiloihin ja erilaisiin tapahtumiin muistuttamaan rauhan tärkeydestä.

Tänäkin vuonna liekki matkaa partiolaisten saattamana yli 30 Euroopan maahan.

Turun Mikaelinkirkkoon ja tuomiokirkkoon saapuvan liekin on noutanut Tukholmasta turkulainen partiolainen Hanna Kankaanranta. Rauhantuli saapui Turkuun sunnuntaina 12.12.2010.

Lisätietoja: Hanna Kankaanranta, p. 044 991 1676.

http://www.peacelight.org.uk/