Partiolaisille oma edustaja kirkolliskokoukseen

arkkihiippakunta_logo.jpg

Partiolaiset ovat saaneet oman edustajan kirkolliskokoukseen maanantaina 13.2.2012 pidetyssä kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalissa. Vaalin tulokset julkistettiin tänään tiistaina. Turun arkkihiippakunnassa Partiotyön Ystävien listalta kirkolliskokoukseen valittiin varhaiskasvatuksen lehtori Mari Korhonen Turun Henrikinseurakunnasta.

Mari toimii tällä hetkellä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkovaltuutettuna sekä Turun Henrikinseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenenä. Partiouraa Marilla on takana 29 vuotta. Marin kotilippukunta on turkulainen Maarian Kämmekät.

"On ihan huippuasia, että saimme oman edustajan läpi. Katson, että paikka tuli ennen kaikkea Partiotyön Ystäville, ei niinkään minulle henkilökohtaisesti", iloitsee Mari ensikommenteinaan uutisen kuultuaan.

"Uskon, että meillä partiolaisilla on paljon annettavaa kirkon päätöksentekoon myös valtakunnallisella tasolla", Mari jatkaa.

Marin varajäseneksi kirkolliskokoukseen valittiin lehtori Kaarina Valo-Laukkanen niin ikään Turun Henrikinseurakunnasta. Kaarinan kotilippukunta on Littoisten Pirtapiiat.

Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuustoon Partiotyön Ystävien listoilta valittiin tuore kirkolliskokousedustaja Mari Korhonen sekä kirjailija Harri Raitis Turun tuomiokirkkoseurakunnasta.

Kirkolliskokous on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ylin toimielin, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Kirkolliskokoukseen valittiin vaaleilla yhteensä 64 maallikko- ja 32 pappisedustajaa. Uusien kirkolliskokousedustajien nelivuotinen toimikausi alkaa 1.5.2012.

Hiippakuntavaltuusto on kirkon alueellinen toimielin, jonka toimikausi on sama kuin kirkolliskokouksella.

(Partiotyön Ystävät)