Olet täällä

Satakielet laulavat Turun Raunistulassa

Mitä syntyy kun kololla on kaksi Timoa ja kymmenen Satakieltä? Vastaus on  Maarian Kämmeköiden Satakielet -kuoron ensimmäinen levy, joka julkaistiin perjantaina 6.5. Partiolauluja -levyllä on kahdeksan kappaletta, joita kämmekät ovat ahkerasti laulaneet. Raunistulan seurakuntatalolla järjestetyllä julkistamiskeikalla kuultiin näistä osa.

Vanhoista tutuista lauluista levyllä ovat muun muassa vuonna 1957 Suomen Punaisen Ristin nuorisoleirille tehty Iltanuotiolla sekä 1840-luvulta, Yhdysvaltain-Meksikon sodan ajalta peräisin oleva amerikkalainen kansanlaulu The Yellow Rose of Texas, tutummin suomennettuna Keltaruusu.

Mukana on myös kaksi ensilevytystä. Hankkeen alkuperäisenä tarkoituksena olikin tallentaa lippukunnan oma laulu, Maarian Kämmekkä, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Kämmeköissä mukana ollut Anna-Mari Kaskinen.

Toinen ensilevytys on Soila Kotirannan Reila 09 -leirilaulu Ketun lailla.

Satakielet -kuoro syntyi Maarian Kämmeköiden 60-vuotisjuhlavuoden kokoonpanoksi, mutta laulamista on päätetty jatkaa niin kauan kuin intoa riittää. Mukaan ovat päässeet kaikki halukkaat lippukuntalaiset samoajista aikuisiin.

Ja keitä ovat ne kaksi Timoa? Levyn äänittänyt Timo Selänne ja levyllä kitaraa soittava Timo Intonen.

Levyä saa hankkia Kämmeköiltä 10 euron kappalehintaan.