Partiopiirin lippujuhlaparaati

Partiopiirin uusi lippu 2009

Partioparaatissamme marssi kaikkiaan 4094 partiolaista ja 101 lippukuntaa sekä lippulinnassa 61 Suomen lippua. Paraatimarssia tahditti yhteensä 261 rumpalia ja soittajaa. Uudeksi lippuvartiolippukunnaksi nimitettiin Raision KilliNallit. Paraatin komensi Timo Siren (TaLi).

Paraatipäivästä muodostui Lounais-Suomen Partiopiirin ainutkertainen lippujuhlapäivä. Partiopiirimme uusi lippu naulattiin juhlallisesti juuri ennen paraatia kutsuvieraiden ja lippukunnanjohtajien läsnäollessa. Paraatijuhlallisuuksien aluksi Arkkipiispa Jukka Paarma vihki lipun tehtäväänsä koko partiokansan edessä Tuomiokirkon portailla.

Lounais-Suomen Partiopiirin partioparaati Turussa on Suomen suurin jokavuotinen partiotapahtuma.

Lipunnosto Tuomiokirkolla

Paraatijuhlallisuudet aloitettiin lipunnostolla Tuomiokirkon edessä. Lipunnoston komensi marssinkomentaja Timo Siren ja lipunnostajina toimivat Joni Kuusisto (TMS) ja Joona Lindström (TMS).

Lippulinnassa 61 Suomen lippua

Lippulinnassamme hulmusi 61 Suomen lippua 53 eri lippukunnalta. Erityisen julkisen kunniamaininnan ansaitsevat Raision KilliNallit ja Turun Sinikotkat kolmella Suomen lipulla paraatin lippulinnassa sekä Nuotiotytöt, Pyhän Laurin Ritarit, Piikkiön Tammipartio ja Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat kahdella Suomen lipulla. Nämä lippukunnat toivat siis paraatimme lippulinnaan useamman sinivalkoisen lipun.

Suomen lippujen lippulinnan kärkilippua kantoi Kimmo Haapakangas (TaLi) lippuairueina Eeva-Liisa Siren (Tali) ja Laura Tarkkanen (LiPi).

Partiopiirin ryhdikkäänä lippuvartiona toimi Hakkistytöt lipunkantajana Jenni Rissanen sekä lippuairueina Aino Aaltonen ja Kristiina Saastamoinen.

Kaikkiaan 101 lippukuntaa

Paraati keräsi Turun ruotsinkielisistä lippukunnista 2 lippukuntaa ja 15 marssijaa, Satakunnan maakunnan puolelta 20 lippukuntaa ja 336 marssijaa sekä Varsinais-Suomen maakunnan alueelta 79 lippukuntaa ja 3743 marssijaa.

Turun Sanomien paraatijuttu: www.ts.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2009-05-04,104:2:608557,1:0:0:0:0:0:

Juhlapuhujana puheenjohtaja Tapanila

Marssinkomentajana paraatia ja sen järjestelyjä johti L-SP:n piirihallituksen koulutusministeri Timo Siren (Tavastin Liljat).

Paraatin juhlapuheen Tuomiokirkon portailla piti Suomen Partiolaisten uusi puheenjohtaja Antti Tapanila. Partiohartauden toimitti puolestaan Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra Martti Hirvonen.

Ohimarssin vastaanottivat kaupungintalon puistikon kohdalla piirinjohtaja Aleksi Heikkilä, piirinvarajohtaja Mari Kousa ja Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Antti Tapanila sekä marssinkomentaja Timo Siren.

Peräti 261 tahdittajaa

Paraatiamme tahditti peräti 261 soittajaa ja rumpalia. Kaikkiaan 64 lippukunnalla on omat rumpalit; näistä kolmella lippukunnalla marssi oma soittokunta: suurimpana 31-jäsenisellä kokoonpanolla soittanut Turun Metsänkävijäin soittokunta sekä Turun Sinikotkat (21) ja Auran Tähti Pojat (11).

Erityisen lukuisat rumpupatterit tahdittivat Piikkiön Tammipartiota (10), Auran Tyttöjä (7), Maarian Kämmeköitä (6), Maskun Hemmingin Tyttäriä ja Poikia (6), Mikaelin Sinikelloja (6), Nuotiotyttöjä (6) ja Ruskon Maunun-Partiota (7). Kaikkiaan 66 lippukunnalla marssi tasan 200 hyvin harjoitellutta rumpalia.

Soittokunnissa 63 soittajaa

Paraatimusiikista sekä Tuomiokirkolla että ohimarssipaikalla vastasi 31-jäsenisellä kokoonpanolla soittanut Turun Metsänkävijäin soittokunta kapellimestarinaan Harri Mäntynen. Tämä Suomen vanhin partiosoittokunta aloitti paraatisoittokuntana yli 80 vuotta sitten paraatissa 1928.

Mannerheim-soljen saajien kunniakäynnin sankarihaudoille johti piirihallituksen jäsen Maria Lahtinen. Seppeleenlaskijoiden kunniatehtävään Sankaristille nimettiin Mannerheim-soljen saaneet partiojohtajat Anu Siponen (PTP) ja Pekka Heinonen (TuMe). Soittokunnan tälle arvokkaalle kunniakäynnille asetti Turun Sinikotkat. Myös partiojohtajien paraatijuhlassa VPK-talon juhlasalissa soitti Turun Sinikotkien puhallinorkesteri kapellimestarinsa Rami Koskisen johdolla.

Tammipartion voittoisa huuto

Paraatimarssin yhteydessä käytiin lippukuntien välinen partiohuutokilpailu, jonka arvostelutuomariston asetti Satakunnan Partiosäätiö. Arvostelun perusteena oli huutosuoritusten partiomaisuus, reippaus, rytmi, selkeys ja koko lippukunnan osallisuus. Partiohuutokilpailun ensimmäiseksi voittajalippukunnaksi julistettiin Piikkiön Tammipartio.

Partiohuutokilpailussa tuomaristo julistaa vain voittajalippukunnan, muita sijoituksia kilpailussa ei ole. Siten mitään erityistä tulosluetteloa ei partiohuutokilpailussa julkaista. Koko tuomariston ratkaisu voittajalippukunnasta oli yksimielinen.

Uudeksi lippuvartioksi Raision KilliNallit

Partiopiirin lippuvartiolippukunnan kunniatehtävään kutsutaan kunkin paraatin jälkeen se lippukunta, joka paraatin ryhtikilpailussa on saavuttanut korkeimman pistemäärän. Lippuvartiotehtävää seuraavien kahden vuoden aikana ei lippukunta kuitenkaan voi tulla nimitetyksi tehtävään.

Tässä paraatissa uudeksi lippuvartiolippukunnaksi kutsuttiin Raision KilliNallit, joka voitti tyttölippukuntien marssipokaalin.

Tuomareilta kaikkiaan 34 kymppiä

Ryhtikilpailun arvosteli kutsuttuna vuorollaan Lions Club Paattinen presidenttinsä Matti Hiirosen johdolla.

Ryhtikilpailu käytiin ja arvosteltiin nyt 47. kerran. Tuomaristona ovat joka kerta toimineet kutsuttuina turkulaiset Lions Clubit, kukin vuorollaan.

Ryhtikilpailun tähänastisen 47 vuoden aikana on lippukuntien yksittäisiä voittokertoja kertynyt 254 kappaletta. Ryhtipokaalin jalustaan on tähän mennessä kaiverrettu kaikkiaan 57 eri lippukunnan nimi. Uusimpana pokaalivoittajana tässä paraatissa pienten yhteislippukuntien sarjan voiton saavuttanut Merimaskun Reimarit.

Täysiä kymppejä antoivat tuomarit tällä kertaa seuraavasti: kaarto 13, tahti 1, ojennukset 8, partioasut 3, ohimarssisuoritus 6, sekä muu marssikuri 3.

Arvostelun keskiarvo 8,0 pistettä

Lions Club Turku / Archipelagon asiantuntevan, tarkan ja jämäkän tuomariston arvostelun pisteiden keskiarvo arvostelukohteittain oli: kaarto 8.5, tahti 7.7, ojennukset 8.0, partioasut 7.9, ohimarssi 8.0 ja muu marssikuri 7.9 pistettä. Koko arvostelun keskiarvo oli 7.98 pistettä. (Maksimi 10 pistettä.) Lippukuntien (aktiivisuuspisteet sisältävien) yhteispisteiden keskiarvoksi tuli 51.72.

Noin 72 paraatitoimitsijaa

Paraatin erilaisiin virallisiin eli yhteisiin työtehtäviin (esim. järjestysmiehet, toimitsijat, viestitekniikka, vpk-kahvitus, tuloslaskenta, kuljetus, liikenteenohjaus, säätiö jne.) lippukunnat ilmoittivat yhteensä 72 partiojohtajaa. Eniten yhteisiin paraatitehtäviin jäseniään kirjasivat: Turun Metsänkävijät (6), Tavastin Liljat (5), Tornikotkat (5), Auran Tähti Pojat (4), Hakkistytöt (4), Kaarinan Ristiritarit (4) ja Turun Mikaelin Siniset (4). Toisien laskien suurimmat ryhmät paraatin tehtävissä olivat tietenkin Turun Metsänkävijäin ja Turun Sinikotkien paraatisoittokunnat, jotka eivät sisälly tuohon 72 paraatitoimitsijaan.

Lippukunta saa laskea mahdolliset tällaisissa paraatin yhteisissä työtehtävissä olevat jäsenensä marssivahvuuteensa, vaikka he eivät työtehtävän vuoksi marssikaan lippukunnan omissa riveissä. Näistä henkilöistä lippukunta merkitsee paraatilomakkeeseen myös nimet.

Suurimmassa rivistössä 37 ruotua

Suurin marssiosasto oli Nuotiotytöillä, 146 tyttöä, seuraavina tulivat Turun Sinikotkat (117), Piikkiön Tammipartio (115), Raision KilliNallit (110), Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat (109), Turun Metsänkävijät (102) ja Liedon Eränkävijät (101).

Paraatin viimeisinä marssivat tällä kertaa 2009 Kymmennys-lippukunnat paraatin lopusta lukien: Littoisten Pirtapiiat, Paraisten Merikotkat, RajakivenKiertäjät, Kaarinan Korpiklaani, Mustavuoren Sissit, Tavastin Liljat, Kaarinan Sädetytöt, Kaarinan Ristiritarit, Rantakaarinat ja Kuusiston Linnanyrjänät. Paraatin järjestyspäälllikkö Jouko Näsänen informoi näitä lippukuntia ennen seuraavaa vuoden 2010 paraatia, jos lippukunnat muistavat häntä tästä ajoissa muistuttaa.

Paraatitiedustelut: seremoniamestari Jyrki Tuominen, gsm 040- 594 3466, sposti scout(ät)iki.fi

(JT)