Täytyy myöntää, että viime marraskuussa, kun piirihallitus nimesi minut paraatin komentajaksi, en pestistä ollut mitenkään yltiöinnoissani. Tiesin, että olen kasvanut ”vääränlaiseen” paraatiperinteeseen enkä täysin ymmärrä paraatin suuruutta ja hienoutta, johon taas piirin eteläpään väki oli kasvanut.

Otin haasteen kuitenkin vastaan ja totesin, että paraatista(kin) pitää saada koko piirin yhteinen juttu! Täytyy sanoa, että koskaan mikään partiopesti ei ole ollut yhtä helppo, siis siinä mielessä, että mihinkään pestiin koskaan ennen ei ole saanut niin suurta tukea ja opastusta, kuin tähän. Suuri kiitos siitä kuuluu paraatitoimikunnalle, erityisesti paraatin seremoniamestarille Jyrki Tuomiselle.

Pitkin alkuvuotta törmäsin erilaisiin jänniinkin juttuihin, jotka liittyivät paraatiin. Pikkuhiljaa sain kuvaa siitä, miten hillitön organisaatio paraatin toteuttamiseen turvallisesti tarvitaan. Tämä oli minulle kovin valaiseva ja hämmentäväkin kokemus. Nöyränä sitä mietti, miten pieni osa tuota konklaavia on.

Paraatia edeltävä yö meni jännittäessä ja heräillessä, hassua sinänsä, etten edes muista, koska viimeksi olisin jotain jännittänyt niin, etten ole nukkunut. Aamulla VPK-talolla viimein jotenkin syntyi usko siihen, että vaikka mokaisin mitä, paraati menee eteenpäin lähes omalla painollaan.

VPK-talolta siirryimme Säätiön hallintoneuvoksen vuosikokoukseen Sibelius-museolle, jossa saimme nauttia kahvitarjoilusta ja Salon Leirilaulajien esityksestä. Museolta siirryimme Tuomiokirkon portaille, joilta vielä silloin näkyi lähes tyhjä Tuomiokirkon tori.

Ilmoittautumisia vastaanottaessani yhtäkkiä havahduin siihen, että sekä edessäni, että takanani oli jo täyttä. Liput olivat vallanneet tuomiokirkon portaat ja lippukunnat saapuneet torille odottamaan paraatin alkua.

Mielestäni yksi päivän hienoimmista hetkistä oli vastaanottaa ilmoittautumisia, nähdä lippukunnanjohtajat ja kuulla heidän persoonallisiakin ilmoittautumisiaan.

Tuomikirkon portailla tunnelma oli kieltämättä aika mieletön, tori täynnä partiolaisia, kymmenet suomen liput, lippukuntien omat liput, kaunis ilma, satoja ihmisiä seuraamassa paraatia. VAU!

Melkoisen vaikuttava oli myös saada marssia Suomen lippulinnan, piirin lipun ja kansainvälisen meripartiolipun jäljessä. Siltikin mielestäni parasta oli saada livahtaa rivistä vastaanottamaan paraatia yhdessä kutsuvieraiden ja piirinjohtajan kanssa, nähdä tuhannet partiolaiset ylpeinä harrastuksestaan marssimassa Turun keskustassa, sadat sudenpennut pitämässä toisiaan kädestä, hauskat ja persoonalliset asustukset/koristelut tai erittäin suorat ja tarkat rivistöt.

Vaikka jo viime vuodesta muistin, että ensimmäisen tuhannen jälkeen käsi alkoi kramppaamaan, muistui tuo tunne aika pian mieleen. Tosin lievempänä kuin viime vuonna, kehitystä siis on havaittavissa!

VPK-talolla pääsin piirinvarajohtajan ominaisuudessa juhlallisesti luovuttamaan L-SP:n ensimmäisiä ansiomitaleja yhdessä piirinjohtaja Aleksin kanssa. Lämpimät onnittelut vielä jokaiselle ansiomerkin saajalle, olette ansiomitalinne ansainneet.

VPK-talolla julkistettiin myös paraatin ryhtikilpailun, karelia-maljojen ja huutokilpailun tulokset. Onnittelut menestyneille lippukunnille!

Kaikkiaan 102 lippukuntaa keräsivät myös ensimmäiset pisteensä lippukuntien välisessä toimintakilpailussa, tästä se lähtee! Mikähän lippukunta pokkaa L-SP:n ensimmäisen toimivalippukunta kiertopalkinnon paraatissa 2011?

Vaikka päivä oli kiireinen ja hektinen, se oli aivan loistava! Kiitos siitä kuuluu lippukuntien johtajille, jotka innostivat ja kannustivat joukkonsa mukaan, KIITOS!

Näin jälkikäteen sanoisin, että paraatinkomentajan pestistä olisi nauttinut toisella kerralla enemmän, nyt kun tietäisi, miten homma oikeasti toimii. Tämä oli hieno kokemus, jota suosittelen jokaiselle!

Ylpeänä Lounaissuomalaisesta paraatista ja meistä jokaisesta lounaissuomalaisesta partiolaisesta

Mari

Mari Kousa
Porin Tulitikut
Paraatin komentaja 2010

Päivitetty 11.1.2011