Olet täällä

Partioparaati 2012: Pidä kaverista kii!

Tänä vuonna paraatilla haluttiin ottaa kantaa myös nuorten syrjäytymiseen ja siihen, millä tavoin partiolaisetkin voivat ottaa kaverin huomioon partiossa ja sen ulkopuolella. Partioparaatissamme marssi kaikkiaan 3916 partiolaista ja 97 lippukuntaa sekä lippulinnassa 56 Suomen lippua. Partioparaatin valokuvia on julkaistu paraatin nettigalleriassa.

Partioparaatin 2012 teema oli: Pidä kaverista kii! "Partiossa tehdään loistavaa vapaaehtoistyötä nuorten hyväksi ja haluamme paraatilla tänä vuonna vastustaa nuorten syrjäytymistä sekä edesauttaa kaikkien hyvinvointia", linjasi marssinkomentaja Maija-Liisa Laukkanen (RaKiNa).

Piirihallitus oli kutsunut partioparaatin juhlapuheen pitäjäksi vuoden 2011 pakolaisnaisen, erikoissairaanhoitaja Saido Mohamedin. Paraatiimme tutustui myös WOSM:n Euroopan komitean kreikkalainen jäsen Christos Hatzidiamandis.

Lounais-Suomen Partiopiirin partioparaati Turussa on edelleenkin Suomen suurin jokavuotinen partiotapahtuma.

Paraatigalleria kertoo yli 460.000 sanalla

Partioparaatin tiedotuksen kuvapalvelun ottamia valokuvia on julkaistu partioparaatin nettigalleriassa tällä hetkellä noin 463. Gallerian paraatikuvia saa käyttää partiomaisiin partiotarkoituksiin, mutta kuvaa käytettäessä on kuvaajan nimi mainittava.

Galleria: http://lsp.galleria.fi/kuvat/Partioparaati+2012/

Julkaistujen otosten kuvaajat ovat Juho Vainio (JoPo), Sanni Löflund (PLR), Jussi Elo (TuMe), Matti Kreivilä (NHLpk) ja Helena Kreivilä (NHLpk).

Juhlallinen lipunnosto Tuomiokirkolla

Paraatijuhlallisuudet aloitettiin lipunnostolla Tuomiokirkon edessä. Lipunnoston komensi partioparaatin marssinkomentaja Maija-Liisa Laukkanen (RaKiNa). Lipunnostajina toimivat Milja Lappalainen (RaKiNa) ja Mikko-Samuli Kolkkanen (JoPo).

Tuomiokirkon portailla luovutettiin 6 ensimmäisen luokan Mannerheim-solkea ja 57 toisen luokan Mannerheim-solkea. Paraatimarssilla soljensaajat marssivat omana osastonaan aivan paraatin kärkipäässä komentavana seremoniamestarina Leena Rantanen (MK).

Partiohartauden Tuomiokirkolla toimitti Turun Tuomiokirkon kappalainen Sari Lehti kanttorina Jukka Pietilä niinikään Turun tuomiokirkkoseurakunnasta.

Lippulinnassa 56 Suomen lippua

Lippulinnassamme hulmusi 56 Suomen lippua 48 eri lippukunnalta. Erityisen julkisen kunniamaininnan ansaitsevat Raision KilliNallit ja Turun Sinikotkat kolmella Suomen lipulla paraatin lippulinnassa sekä Turun Versot, Ruskon Maunun-Partio, Nuotiotytöt sekä Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat kahdella Suomen lipulla. Nämä lippukunnat toivat siis paraatimme lippulinnaan useamman sinivalkoisen lipun.

Suomen lippujen lippulinnan kärkilippua kantoi Essi Jokisipilä (RaKiNa) lippuairueina Susanna Kaitila (RaKiNa) ja Mia Sörensen (RaKiNa).

Partiopiirin ryhdikkäänä lippuvartiona toimi Littoisten Pirtapiiat lipunkantajana Lotta Kunttu (LiPi) sekä lippuairueina Emmi Keränen (LiPi) ja Eveliina Kunttu (LiPi).

Peräti 277 tahdittajaa

Paraatiamme tahditti yhteensä 277 soittajaa ja rumpalia. Kaikkiaan 67 lippukunnalla on omat rumpalit; näistä kahdella lippukunnalla marssi oma soittokunta: suurimpana 42-jäsenisellä kokoonpanolla soittanut 75-vuotiasta lippukuntaa juhlinut Turun Sinikotkien puhallinorkesteri Sumu ja 29-jäsenisenä soittanut Turun Metsänkävijäin soittokunta.

Erityisen lukuisat rumpupatterit tahdittivat Piikkiön Tammipartiota (10), Ruskon Maunun-Partiota (9), Raision KilliNalleja (8), Auran Tyttöjä (7), Nuotiotyttöjä (7), Mikaelin Sinikelloja (6), Kairankiertäjiä (6), Littoisten Pirtapiikoja (6) ja Maarian Kämmeköitä (6). Kaikkiaan 65 lippukunnalla marssi 206 hyvin harjoitellutta rumpalia.

Seppeleenlaskijoina 1.lk Mannerheim-soljensaajat

Paraatimusiikista sekä Tuomiokirkolla että ohimarssipaikalla vastasi Turun Metsänkävijäin soittokunta paraatikapellimestarinaan Marika Järvi ja ohimarssikapellimestarinaan Liisa Gunnelius. Tämä Suomen vanhin partiosoittokunta aloitti paraatisoittokuntana yli 80 vuotta sitten paraatissa 1928.

Mannerheim-soljen saajien kunniakäynnin sankarihaudoille johti piirihallituksen jäsen Mika Koutu (KHP) ja komensi seremoniamestarina Leena Rantanen (MK).

Seppeleenlaskijoiden kunniatehtävään Sankaristille nimettiin 1.lk Mannerheim-soljen saaneet partiojohtajat Emmi Lahti (MK) ja Riikka Lundell (AT). Soittokunnan tälle arvokkaalle kunniakäynnille asetti Turun Sinikotkat.

Paraatikuorona Maarian Kämmeköiden Satakielet

Partiojohtajien paraatijuhlassa VPK-talon juhlasalissa soitti Turun Sinikotkien puhallinorkesteri Sumu laajennetussa 22-henkisessä BigBand-kokoonpanossa kapellimestarinsa Rami Koskisen johdolla.

Paraatijuhlan partiokuoroksi oli kutsuttu viime vuonna oman levytyksen julkaissut Maarian Kämmeköiden Satakielet-kuoro.

Partiosäätiön paraatikokouksen taiteellisesta ohjelmasta vastasi puolestaan Resonus-kuoron kvartetti.

Uudeksi lippuvartioksi Turun Sinikotkat

Partiopiirin lippuvartiolippukunnan kunniatehtävään kutsutaan kunkin paraatin jälkeen se lippukunta, joka paraatin ryhtikilpailussa on saavuttanut korkeimman pistemäärän. Lippuvartiotehtävää seuraavien kahden vuoden aikana ei lippukunta kuitenkaan voi tulla nimitetyksi tehtävään.

Tässä paraatissa uudeksi lippuvartiolippukunnaksi kutsuttiin Turun Sinikotkat, joka voitti isojen poikalippukuntien marssipokaalin. Varsinaisen hattutempun 75-vuotiaat Sinikotkat tekivät voittamalla samassa paraatissa myös Karelia-Maljan.

Paraatin Ryhtikilpailu 50. kerran

Ryhtikilpailun arvosteli kutsuttuna vuorollaan Lions Club Turku / Brahe-Maaria presidenttinsä Ilpo Norrin johdolla. Ryhtikilpailu käytiin ja arvosteltiin nyt 50. kerran. Tuomaristona ovat joka kerta toimineet kutsuttuina turkulaiset Lions Clubit, kukin vuorollaan.

Partiopiirin lämpimät kiitokset koko Lions-piirille vastaanotti Lions-Piirikuvernööri Mikko Torkkeli.

Ryhtikilpailun tähänastisen 50 paraatin aikana on lippukuntien yksittäisiä voittokertoja kertynyt 275 kappaletta. Tänä aikana Leijonat ovat tehneet noin 25.000 yksittäistä arvostelua. Ryhtipokaalin jalustaan on tähän mennessä kaiverrettu kaikkiaan 59 eri lippukunnan nimi.

Täysiä kymppejä antoivat tuomarit tällä kertaa seuraavasti: tahti 36, yhtenäiset partioasut 9 ja muu marssikuri 5. Tahti-pisteiden keskiarvo on korkein, peräti 9,0 pistettä. Muun marssikurin pisteitä ovat alentaneet lipunkanto, lippuairuet (tai niiden puute) ja kilven mutkailu, joihin tuomarit ovat selvästikin toivoneet lisää harjoittelua ja osaamista.

Noin 154 paraatitoimitsijaa

Paraatin erilaisiin virallisiin eli yhteisiin työtehtäviin (esim. järjestysmiehet, toimitsijat, viestitekniikka, vpk-kahvitus, tuloslaskenta, kuljetus, liikenteenohjaus, säätiö jne.) lippukunnat ilmoittivat yhteensä 83 partiojohtajaa. Eniten yhteisiin paraatitehtäviin jäseniään kirjasivat: Raision KilliNallit (10), Turun Metsänkävijät (9), Auran Tähti Pojat (5), Kairankiertäjät (5), Porin Tulitikut (4) ja Liedon Eränkävijät (4).

Toisien laskien suurimmat ryhmät olivat tietenkin paraatisoittokunnat, jotka eivät sisälly tuohon 83 paraatitoimitsijaan. Kaikkiaan paraatin tekijöiden listalla on jälleen yli 150 nimeä.

Lippukunta saa laskea mahdolliset tällaisissa paraatin yhteisissä työtehtävissä olevat jäsenensä marssivahvuuteensa, vaikka he eivät työtehtävän vuoksi marssikaan lippukunnan omissa riveissä. Näistä henkilöistä lippukunta merkitsee paraatilomakkeeseen myös nimet.

75-vuotias Sinikotkat paraatin suurin

Suurin marssiosasto oli 75-vuotisjuhliaan tuulettaneilla Turun Sinikotkilla, 136 marssijaa, seuraavina tulivat Nuotiotytöt (117), Piikkiön Tammipartio (103), Raision KilliNallit (101), Maarian Kämmekät (93) ja Liedon Eränkävijät (92).

Paraatin viimeisinä marssivat tällä kertaa 2012 lopusta lukien: Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat, Rymättylän Märssyvahdit, Kolkankävijät, Taivassalon Tupshaukat ja Vehmaan Lustaset.

Paraatitiedustelut: seremoniamestari Jyrki Tuominen, sposti scout(ät)iki.fi, gsm 040- 594 3466.

(JT)