Huomionosoitukset partioparaatissa 2010

Suomen Partiolaiset ja Lounais-Suomen Partiopiiri ovat myöntäneet seuraavat ansioristit, ansiomitalit ja ansiosoljet tunnustuksena aktiivisesta, ansiokkaasta ja tuloksellisesta partiotyöstä lounaissuomalaisen partiotoiminnan, lippukuntiemme ja ennen kaikkea partiopoikien ja partiotyttöjen hyväksi.

Mannerheim-soljet partioparaatissa 2010

Suomen Partiolaiset on myöntänyt seuraavat Mannerheim-soljet tunnustuksena nuorille johtajapartiolaisille, jotka ovat esimerkillisesti toteuttaneet elämässään partioihanteita sekä toimineet ansiokkaasti ja innostuneesti partiotehtävissään.

Kaikki on valmiina paraatiin

TMS-sudarit paraati 2009 (Kuva: Niko Vähäsarja)

Sääennuste paraatipäiväksi: aurinkoista, melkein selkeää, poutaa, lämpötila +11 astetta, tuuli lounaasta 5 m/s. Lipunkantajille riittääkin töitä. Marssinkomentaja Mari Kousan johdolla yli 150 paraatintekijää on valmiina. Suomen suurin jokavuotinen partiotapahtuma voi alkaa.

Partioseikkailu Turussa la 24.4.

Partioseikkailussa tutustutaan partioon. Partioviikolla 5–9-vuotiaat lapset perheineen pääsevät Turussa tutustumaan partiotoimintaan ja kokeilemaan erilaisia partiojuttuja kuten suunnistusta, makkaranpaistoa nuotiolla, kiipeilyä, telttailua sekä partiolauluja ja -leikkejä.

Partiohistoriaa Ylen arkistoista

Apinasilta vuonna 1958 (YLEn kuva-arkisto)

Ylen Elävään arkistoon on partion 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koottu partioteema, joka tarjoaa nostalgisia kuva- ja äänileikkeitä leireistä ja paraateista aina 1930-luvulta alkaen.

Iltapurjehdus maapartiolaisille 1.6.

Meripartio 100 vuotta 2010

Astu laivaan! Meripartiojaosto järjestää tiistaina 1.6.2010 iltapurjehduksen kaikille maapartiolaisille seikkailijaikäisistä aikuisiin Turussa, Raumalla sekä Porissa. Laivaan astutaan klo 18.00 ja rantaan palataan viimeistään klo 20.30.