Olet täällä

YV-lippukuntahankeista L-SP:n osalta

Lippukunnilla oli syksyn 2016 aikana mahdollisuus hakea Yhteisvastuukeräyksen 2016 kotimaan kohteelle eli partion syrjäytymistä ehkäisevälle hankkeelle osoitettua rahaa toiminnalle, jolla on tarkoitus madaltaa harrastamisen kynnystä. Lippukunnista tuli upeat 233 hakemusta, joista 53 L-SP:stä, mikä on reilusti enemmän kuin muista piireistä. Kiitos jokaiselle hankehakemuksensa tehneelle lippukunnalle!

SP:n YV-hankkeen ohjausryhmä on nyt käsitellyt lippukuntien hankehakemukset ja päätöksistä on tiedotettu hakemukseen merkitylle yhteyshenkilölle. Myönnetyt avustussummat ovat suuruudeltaan 114 euroa - 304 euroa. Aivan alussa lippukuntahankkeiden avustussummaksi lippukuntaa kohden haarukoitiin 300 euroa. Alkusyksystä saimme ohjeen kannustaa jopa 1000 euron hankerahahakuun. Jos on suunniteltu 1000 euron hanketta ja saadaan sitä varten 200 euroa, petytään ja halutaan luovuttaa tai tartutaan haasteeseen tavalla, johon partiolaiset, jos ketkä, pystyvät. Jos tavoite on kirkas, vaikeampikin matka taittuu. Lippukunta voi suhteuttaa hankkeensa nyt saatuun rahasummaan, kunhan pitää toiminnan tavoitteen suunnassa. Se voi olla jotain hieman pienempää, tai sen osia voi tehdä edullisemmin, tai voi etsiä jotain uutta rahoitustahoa jostain läheltä. Voimme etsiä vaikka yhdessä ratkaisua.

Hyviä suunnitelmia ei kannata heittää hukkaan! Kannattaa istua suunnitteluporukan kanssa miettimään, mikä on hankkeessamme tärkeintä toteuttaa ja mistä voisi hakea tukea puuttuvalle osalle. Lisärahoitusta voi tutkia oman seurakunnan diakoniatyöltä, kunnan nuorisotoimelta, paikalliselta Lions klubilta Punainen Sulka -yhteistyön ohessa tai hyvä vaihtoehto voisi olla hakea apurahaa Waldemar von Frencell -säätiöltä. Tämän säätiön hakuaika päättyy  28.2.2017. Kannattaa tutustua http://toiminta.partio.fi/lippukunta/apurahat/waldemar-von-frenckell-saatio

Yhteiseen partioon

Lippukuntahankkeen raportointi on suunniteltu kevyeksi ja partiomaiseksi. Kuitteja siihen ei tarvita, mutta valokuva/video kyllä. Olisi hienoa, jos kaikki hankkeen tehneet lippukunnat kertoisivat tekemästään hankkeesta raportointiohjeen mukaisesti 100uutta tapaa.fi -nettisivuilla, jotka julkaistaan helmikuussa. Näin voimme saada ideoita toisiltamme ja pitää jatkuvasti huolta, että partio olisi avoin harrastus mahdollisimman monelle.

Piiri tarjoaa tukea hankkeiden uudelleen suunnitteluun ja rahoitusmahdollisuuksien etsimiseen. Ota yhteyttä, niin järjestetään vaikka uudet räätälöinti-hankeklinikat Turussa ja Porissa.

Tsemppiä projektien toteuttamiseen!

Yhteiseen partioon -ryhmä 

Lisätietoa voi kysyä Yhteiseen partioon -ryhmältä yhteiseenpartioon@lounaissuomenpartiopiiri.fi tai partiotoimistolta Leenalta, Leena Hongell, leena.hongell(a)partio.fi, puh. 0503129427

 Kuva: Kris Loimaala