Olet täällä

Valtakunnallinen SOS-Lapsikylä palkitsi Turun Partio-Sissit

Valtakunnallinen SOS-Lapsikylä ry luovutti 14.12.2016 pidetyssä syyskokouksessaan Rohkeasti lapsen puolesta -mitalinsa mm. Turun Partio-Sissit ry:lle yhteisöllisyyden ylläpitämisestä.

— Kohta sata vuotta täyttävä Turun Partio-Sissit on osoittanut merkittävää sitoutumista jatkuvuuteen järjestämällä vuodesta 1987 lähtien lapsikylissä asuville lapsille hyväntekeväisyyshengessä lapsikyläpurjehduksia. Kesän alussa järjestettäville purjehduksille on vuosien varrella osallistunut lokikirjojen mukaan n. 250-300 lasta, perustelee valtakunnallisen SOS-Lapsikylä ry:n hallitus.

— Johtoajatuksena on ollut antaa lapsille ja aikuisillekin ”maistiaiset” purjehduksesta ja saaristosta. Samalla retket ovat tarjonneet eri lapsikylien lapsille mahdollisuuden tutustua muihin ”lapsikyläserkkuihin”. Purjehdukset ovat edistäneet innostusta veneilyyn ja kalastukseen lapsikylissä laajemminkin.

Valtakunnallisen SOS-Lapsikylä ry:n Rohkeasti lapsen puolesta -mitali myönnetään vuosittain korkeintaan kolmelle yksityishenkilölle tai yhteisölle, jotka ovat edistäneet SOS-Lapsikylä ry:n tarkoitusta tai rohkealla toiminnalla mahdollistaneet lasten paremman elämän.

Lisätietoja huomionosoituksesta: https://www.sos-lapsikyla.fi/ajankohtaista/uutiset/2016/sos-lapsikylan-r...

SOS-Lapsikylä ry: http://www.sos-lapsikyla.fi

SOS-lapsikylä