Lounais-Suomen Partiopiirin vaeltajien ja aikuisten verenluovutuskampanja

Aika luovuttaa - loppukirin aika!

Kampanja-aikaa jäljellä:

Kunnioitettavan 200. verenluovutuskertansa vuoksi Jarmo "Yogi" Vuola (KRR) haluaa kannustaa myös muita partiolaisia luovuttamaan verta. Näin ollen vaeltajajaosto haastaa kaikki L-SP:n aikuiset ja vaeltajat aktivoitumaan Aika luovuttaa -verenluovutuskampanjassa. Kampanja starttasi paraatijuhlassa 6.5.2012 ja jatkuu 4.5.2013 järjestettävän Suuren Iltanuotion alkuun saakka. Tavoitteena on saada L-SP:n vaeltajista SÄÄNNÖLLISIÄ VERENLUOVUTTAJIA ja muistuttaa kaikkia muitakin partiolaisia verenluovutuksen tärkeydestä. Mukaan voit ottaa myös ei-partiolaisen kaverin!

Toimi siis näin: käy luovuttamassa verta missä tahansa luovutuspisteessä. Veripalvelun toimistojen yhteystiedot sekä verenluovutustilaisuuksien aikataulut löytyvät sivun vasemmassa laidassa olevan linkin takaa. Luovutuksen jälkeen pitää ottaa rauhallisesti, joten silloin on hyvä hetki palata näille sivuille ja ilmoittaa luovutuksestasi oikealla puolella olevalla lomakkeella. Paina ”Lähetä” ja päivän hyvä työ on tehty!

Kampanjan jälkeen verenluovutusta voi jatkaa vaikka oman verenluovutusporukan kanssa. Lue lisää VeriRyhmä-sivulta!

Haastamme myös kaikki muut Suomen partiopiirit järjestämään oman verenluovutuskampanjansa. Lue lisää Piirihaaste-sivulla!

Tällä hetkellä luovuttaneita: 217

Etunimi*

Sukunimi*

Lippukunta*

Luovutuspäivä*

Select

Luovutuspaikka*

Vaeltajavartion nimi

* merkityt ovat pakollisia